Ilmastonmuutos voi muuttaa kalalajien voimasuhteita Etelä-Suomessa

Etelä-Suomessa kalastetaan sisävesien peruskaloja sekä silakkaa ja kilohailia

Etelä-Suomessa kalastus keskittyy Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan sekä Suomenlahden merialueelle. Sisämaan tärkeimmät saaliskalat ovat ahven ja hauki, joiden lisäksi kalastetaan kuhaa, särkeä ja muikkua. Suomenlahdella ammattikalastajien tärkeimpiin saalislajeihin kuuluvat silakka ja kilohaili, kun taas vapaa-ajankalastajat puolestaan kalastavat muun muassa ahventa ja haukea. [1], [2], [3]

Vesistöjen lämpeneminen ja rehevöityminen voi hyödyttää särkikaloja ja haitata lohikaloja

Ilmastonmuutos voi nostaa vesien lämpötiloja ja lisätä vesistöjen rehevöitymistä, jos ravinnevalumat lisääntyvät kasvavien sademäärien myötä. Koska monet särkikalat viihtyvät lämpimissä ja rehevissä vesissä, ne hyötyvät ilmaston lämpenemisestä (kuva 1). Tällaisia ilmastonmuutoksesta hyötyjiä ovat todennäköisesti ainakin särki (Rutilus rutilus) [4], lahna (Abramis brama) [5] ja pasuri (Blicca bjoerkna) [6]. Suomen rannikkovesillä tehdyissä tutkimuksissa särkien on todettu kasvavan pituutta lämpiminä kesinä kaksi kertaa enemmän kuin viileinä: suurempi koko auttaa poikasia selviytymään ensimmäisestä talvestaan. [7], [8]

Lisäksi ilmastonmuutos vahvistanee ahvenkalojen, kuten kuhan (Sander lucioperca) [9] ja ahvenen (Perca fluviatilis) [10], kantoja. Vesien lämmetessä myös joidenkin Etelä-Suomeen lämpimien vesien lajien, kuten suutarin (Tinca tinca) [11] ja istutetun karpin (Cyprinus carpio) [12], kasvu saattaa nopeutua ja mahdollisuudet lisääntyä luonnonoloissa parantua. Viileää ja hapekasta vettä vaativat lohikalat, kuten harjus (Thymallus thymallus) [13], taimen (Salmo trutta) [14] ja lohi (Salmo salar) [15], saattavat puolestaan kärsiä ilmastonmuutoksesta. Näiden lohikalojen kannat Etelä-Suomessa ovat nykyään jo harvinaistuneita ja osin istutusten varassa. [8]

Lämpimien vesien vieraslajit asettuvat luonnollisesti ensimmäiseksi Etelä-Suomeen. Yksi jo hyvää vauhtia yleistyvä ja asettuva laji on ilmeisesti Viron rannikolta Suomenlahden rannoille uinut hopearuutana (Carassius gibelio) [16]. Lajia on tavattu Suomessa rannikon lisäksi mereen yhteydessä olevista lammista ja joidenkin jokien alajuoksulta. Hopearuutana on nopea lisääntyjä, sillä se tulee sukukypsäksi nuorena ja pystyy kutemaan useita kertoja kesän aikana. Lisäksi osa lajin naaraista kykenee lisääntymään ilman oman lajin koiraita: nämä naaraat käyttävät maitia ainoastaan alkionkehityksen käynnistämiseen ilman hedelmöittymistä, ja tähän tarkoitukseen sopii myös muiden särkikalojen koiraiden maiti. Keski-Euroopassa hopearuutana on vienyt elintilaa joiltakin arvostetuimmilta kalalajeilta, mutta joissakin maissa siitä on tullut suosittu onkikala. [8], [16]

Suomenlahden suolapitoisuuden lasku voi vaikeuttaa kilohailin ja kampelan lisääntymistä

Ilmastonmuutos voi muuttaa Suomenlahden olosuhteita vähäsuolaisemmiksi. Se saattaa haitata Suomenlahden nykyisistä lajeista ainakin kilohailin (Sprattus sprattus) [17] ja kampelan (Platichthys flesus) [18] lisääntymistä. Kilohailin mätimunat eivät kellu eivätkä kehity poikasiksi, jos veden suolapitoisuus on alle 5–6 promillea [17]. Toisaalta kilohaili saattaa hyötyä lämpötilan maltillisesta kohoamisesta [8]. Kampelan kohdalla suolapitoisuuden alaraja on kuuden promillen tienoilla [18]. Sen sijaan silakka (Clupea harengus) on sopeutunut elämään Itämeren vähäsuolaisimmissakin sopukoissa [19]. Silakan mäti ei ole kelluvaa [19], joten suolapitoisuuden lasku ei liene sille samanlainen uhka kuin kampelalle ja kilohailille.

Suomenlahden lämpeneminen houkuttelee uusia kalalajeja

Ilmastonmuutoksen myötä lämpenevään Suomenlahteen saattaa löytää tiensä myös suolaisen veden tulokaslajeja. Hieman eksoottisempiin ja kalastajien kannalta toivotumpiin tulokkaisiin saattaa kuulua muun muassa miekkakala (Xiphias gladius), jota on jo tavattu Viron rannikolta. Kalansaalista saattavat saapua rikastuttamaan myös turskakalat molva (Molva molva) ja kolja (Melanogrammus aeglefinus). [20] Näiden lajien leviämisen edellytyksenä on kuitenkin, että ne selviäisivät Itämeren matalassa suolapitoisuudessa, joka saattaa lisääntyvien sateiden ja valuman takia laskea nykyistä alemmalle tasolle [21], [22].

Nokkakala (Belone belone) [LUO14b] sen sijaan saattaa tulevaisuudessa vakiintua suomalaiseksi saaliskalaksi, sillä se näyttäisi sietävän melko mataliakin suolapitoisuuksia ja on viimeisten kymmenen vuoden aikana alkanut tuottaa poikasia Suomen etelärannikolla [8]. Lisäksi alkuperäisillä esiintymisalueillaan ruokakalana käytetty mustatäplätokko (Neogobius melanostomus) on jo levinnyt Helsingin kantakaupungin rantavesiin todennäköisesti laivojen mukana [8], [23]