Matka maailman ympäri - muutokset maailman suurekosysteemeissä ja luonnon monimuotoisuudessa

Muuttuva maailma

Ilmastonmuutos vaikuttaa koko maapallon ekosysteemeihin trooppisista mangrovemetsiköistä napajäätiköille. Maapallon keskilämpötila on noussut ajanjaksojen 1850-1899 ja 2001-2005 välillä 0,76 °C. Meriveden lämpötila on myös kohonnut, mistä on ollut seurauksena lämpölaajeneminen ja 12-22 cm merenpinnan nousu vuoden 1870 jälkeen. Vuoteen 2100 mennessä ilman keskilämpötilan odotetaan nousevan 1.1- 6.4 °C lähinnä kasvihuonekaasupäästöjen tasosta riippuen. Myös merenpinta jatkaa nousuaan, sateisuus muuttuu, äärevät sääilmiöt lisääntyvät sekä ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa [1].

Maailman laajuisesti luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen vaikuttaa tällä hetkellä eniten elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen. Myös maankäyttömuutokset, luonnonvarojen kestämätön käyttö, vieraslajit, ilmastonmuutos, eroosio, rehevöityminen, saasteet ja ympäristömyrkyt ja eri tekijöiden yhteisvaikutukset köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta. [2] Nykyisten ilmastoennusteiden toteutuessa ilmastonmuutoksen aikaan saamat seuraukset tulevat olemaan suurin maailmanlaajuinen uhka luonnon monimuotoisuudelle vuodesta 2050 lähtien [3].

Ilmastonmuutos, suurekosysteemit ja sukupuuttouhka

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset eliöiden levinneisyysalueissa, fenologiassa, ekosysteemien tuottavuudessa, lajien välisissä vuorovaikutussuhteissa ja ekologisissa prosesseissa vaikuttavat ekosysteemeihin. Lämpötilan ja sateisuuden muutosten seurauksena ekosysteemien tuottavuus on lisääntynyt 1900-luvun aikana. Euroopassa osa lintupopulaatioista on taantunut ja toiset runsastuneet. [4] Hyttysten levittämät sairaudet, kuten malaria, ovat yleistyneet lämpötilan noustessa [5].

Sukupuuttojen kertymisvauhti ylittää tällä hetkellä merkittävästi luontaiset tausta-arvot [6]. Ilmastoskenaariosta riippuen keskimäärin 15-37 prosenttia maailman lajeista uhkaa sukupuutto vuosisadan puoleenväliin mennessä [7]. Jos maapallon keskilämpötila nousee yli 4 °C esiteolliseen aikaan verrattuna, merkittävä osa lajeista voi hävitä [3]. Toisten tutkimusten tulokset ovat hieman maltillisempia sukupuuttojen määrän suhteen, mutta arvioiden mukaan lajien leviämiskyvystä ja ilmastoennusteesta riippuen esimerkiksi 30-70% Euroopan kasvilajeista uhanalaistuu vuoteen 2080 mennessä [8].

Ilmastonmuutos kasvattaa eliölajien sukupuuttoriskiä erityisesti pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, savanneilla, Välimerenilmaston alueilla, trooppisissa metsissä, arktisella tundralla, koralliriutoilla ja vuoristoissa [3]. Lisäksi erikoistuneet, rajoittuneella alueella ja myöhään sukkessiovaiheessa esiintyvät lajit ovat erityisen haavoittuvaisia. Sammakkoeläinten ja matelijoiden lisääntyminen ja levinneisyys ovat suoraan yhteydessä ilman lämpötilaan ja kosteuteen [5]. Muun muassa ne ja korallit tulevat todennäköisesti taantumaan selvästi [4].

Ekosysteemien kyky toimia hiilinieluna saattaa heiketä. Nielujen sijaan osasta ekosysteemejä voi tulla hiilen lähteitä ja niiden vapauttama hiili kiihdyttää ilmastonmuutosta. [3]

Aavikot ja kuivat ekosysteemit levittäytyvät

Elämä aavikoilla ja kuivissa ekosysteemeissä on riippuvaista vedestä. Aavikoituminen vaikuttaa tai uhkaa tällä hetkellä 24 % maapallon maapinta-alasta [9] ja ilmastonmuutos lisää aavikoitumisriskiä, sillä vaihtelevat ilmasto-olot, kuten pitkät kuivuusjaksot, tulevat yleistymään. Kuivuus heikentää kasvien kasvua ja ekosysteemien tuottavuutta ja vähentynyt kasvillisuus lisää eroosion riskiä ja aavikoitumista. [3] [4]

Korkeampi lämpötila yhdessä sateisuuden muutosten kanssa haittaa monien eliöiden elämää ja voi vaikeuttaa kuivissa oloissa elävien eliöiden lisääntymistä. Esim. monet kasvit kukkivat ja lisääntyvät vasta kausittaisten runsaiden sateiden jälkeen. Etelä-Afrikan rannikon mehikasvirikkaassa biomissa (Succulent Karoo) arviolta 2 800 kasvilajia tulee häviämään. [4]

Arot ja savannit - heinäkasvien ja puuston valtataistelu

Tutkimustulokset ilmastonmuutoksen vaikutuksista heinävaltaisiin tasankoihin ovat vaihtelevia. Lämpötilan nousu, sateisuuden muutokset ja erityisesti lisääntyvä kuivuus sekä häiriöt, kuten tulipalot, tulevat lisääntyvässä määrin vaikuttamaan arojen ja savannien eliöyhteisöihin ja muuttamaan ekosysteemien kykyä sitoa hiiltä. Niin sanotut C4-kasvit hyötyvät aineenvaihduntaominaisuuksiensa ansiosta lämpötilan noususta. Tämä antanee niille kilpailuedun suhteessa niin sanottuihin C3-kasveihin, mikä voimistaisi heinävaltaisten tasankojen levittäytymistä. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa savannien odotetaan siirtyvän kohti päiväntasaajaa Amazonin sademetsän alueelle. Toisaalta taas hiilidioksidin lisääntyvä määrä ilmassa parantaa myös C3-kasvien kasvua ja mahdollistaa puiden sekä pensaiden leviämistä tasangoille. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa savannit voivat kaventua umpeenkasvun takia. [3] [4]

Eläinten muuttoreitit muuttuvat ja kuivuuden vuoksi ravinnosta voi olla ajoittain puutetta. Uhanalaisten nisäkäslajien osuus lisääntynee 10-40 % ja lajien esiintymisalueiden ennakoidaan supistuvan. Muutokset kasvillisuudessa ja eläimistössä vaikuttavat myös arojen ja savannien tarjoamiin ekosysteemipalveluihin ja muun muassa paikalliset elinkeinot sekä luontomatkailu voivat kärsiä. [3] [4]

Nahkealehtisen kasvillisuuden alueet - kuivuus köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta

Lisääntyvä kuivuus ja kohoava lämpötila voimistavat aavikoitumista ja eroosiota ja esimerkiksi rakentaminen, maanviljely, tulipalot ja elinympäristöjen pirstoutuminen uhkaavat nahkealehtisen kasvillisuuden alueita. Kuivuus vähentää ilman lisääntyneen hiilidioksidipitoisuuden kasvien kasvua lisäävää vaikutusta ja ekosysteemien tuottavuuden ei odoteta kasvavan, vaan se saattaa jopa pienentyä [3]. Kuivuudesta johtuva vesitasapainon häiriintyminen lisää hiilen vapautumista ekosysteemistä ja nahkealehtisen kasvillisuuden alueet voivat muuttua hiilennielusta hiilen lähteiksi vuoteen 2100 mennessä. [4] Levinneisyysaluemuutokset saattavat olla mittavia ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, lajirunsauden väheneminen ja sukupuutot ovat odotettavissa [3].

Metsät - lisää kasvua ja tuhoja

Viimeaikoina lämpötilan nousun on havaittu lisänneen metsän kasvua eri puolilla maailmaa. Myös ilman hiilidioksidipitoisuuden nousun oletetaan lisäävän metsän kasvua, mutta toisaalta lisääntyvä kuivuus, metsäpalot ja hyönteistuhot tulevat todennäköisesti hillitsemään sitä. Kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyessä kohti napoja metsien pinta-alan odotetaan vähenevän erityisesti boreaalisella, trooppisella ja vuoristoisilla alueilla vuoteen 2100 mennessä. Toisaalta metsän pinta-ala voi lisääntyä alueilla, joilla lämpötila on ennen rajoittanut metsän kasvua ja joilla ei ole pulaa vedestä. Lajirunsauden odotetaan köyhtyvän erityisesti trooppisilla alueilla ja vuoristoissa. [3]

Lauhkealla sekametsävyöhykkeellä ja pohjoisella havumetsävyöhykkeellä hiilidioksidin lannoitusvaikutuksesta ja lämpötilan noususta on hyötyä erityisesti lehtipuiden kasvulle. Lehtipuut tulevat todennäköisesti osittain syrjäyttämään havupuut. Lauhkean vyöhykkeen sekametsän ja pohjoisen havumetsän ennustetaan siirtyvän kohti pohjoista ja ylemmäs vuorten rinteillä, ja syrjäyttävän tundraa ja vuoristojen alpiinista kasvillisuutta. [3] [4]

Metsäekosysteemit ovat tärkeitä hiilinieluja ja viimeisimmät tutkimukset osoittavat että myös vanhat metsät, joiden puuston kasvuvauhti on hidastunut, säilyvät hiilinieluina. Kuivuus, lämpötilan nousu, maankäytön muutokset ja tulipalot tulevat kuitenkin heikentämään metsäekosysteemien kykyä sitoa hiiltä, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta. [4]

Ilmastonmuutoksen seuraukset Amazonin sademetsälle, yhdelle maailman tärkeimmistä monimuotoisuuskeskittymistä, ovat edelleen kiistanalaisia. Metsän kasvibiomassan tuotannon on havaittu lisääntyneen, mutta tämän arvellaan olevan väliaikainen ilmiö. Lämpötilan nousun ja pienentyneen sademäärän vuoksi puiden kasvun ennustetaan heikkenevän ja ekosysteemin tuottavuuden laskevan 30-50 % vuoteen 2050 mennessä. Myös metsäpinta-alan on arvioitu vähenevän 18-70 % ilmastonmuutoksen seurauksena. Metsäpalojen ja elinympäristöjen pirstoutumisen arvellaan lisäävän sademetsien hupenemista. [4]

Toiset tutkimukset taas ennustavat, ettei Amazonin sademetsän pinta-ala juurikaan pienene ja että puut pystyvät sopeutumaan lämpötilan muutoksiin luultua paremmin. [4] Jos ilman hiilidioksidin kasvien kasvua kiihdyttävä vaikutus on merkittävä, sademäärät pysyvät runsaina eikä kuiva kausi kestä yli neljää kuukautta, sademetsä ei välttämättä väistyisikään savannin tieltä. [10]

Maantieteellinen sijainti tekee tundra- ja napa-alueista erityisen haavoittuvaisia

Tundra ja napa-alueet lämpenevät keskivertoa voimakkaammin [3]. Arktisella alueella keskimääräinen lämpötila on noussut 0,4 °C vuosikymmenessä vuoden 1966 jälkeen eli noin 1,6 °C ja myös sateisuus on lisääntynyt. Alueellisia eroja löytyy ja esimerkiksi Alaskassa ja läntisessä Kanadassa talvilämpötilat ovat nousseet jo 3-4 °C vuoden 1950  jälkeen [11]. Napajäiden sulaessa Etelämantereella ja arktisella alueella tundrakasvillisuuden odotetaan siirtyvän kohti napoja. Eliöiden suhteellisen hitaan leviämiskyvyn vuoksi kasvillisuuden runsastuminen jäästä vapautuneella kylmyysaavikolla on kuitenkin hidasta. Barentsin alueella pohjoisen havumetsävyöhykkeen odotetaan levittäytyvän nykyiselle tundralle ja tundran siirtyvän Jäämeren saarille. Kuitenkin pensaikkoiset tundra-alueet saattavat supistua, sillä Jäämeren vuoksi niille ei enää löydy tarpeeksi ilmastollisesti sopivia maa-alueita. Pohjoisten alueiden ikiroudan sulaminen muuttaa merkittävästi maaperän ominaisuuksia ja ekosysteemejä [4]

Tundralla ja arktisilla alueilla eliöyhteisöt ja ravintoverkot ovat yksinkertaisempia kuin maapallon tuottavammissa ekosysteemeissä. Ilmastonmuutoksella voikin olla suuri vaikutus ravintoverkkojen koostumukseen ja mm. erikoistuneiden petojen ja niiden saaliiden väliseen suhteeseen. Lajistokoostumus muuttuu ja useat kotoperäiset lajit kuten arktisilla alueilla pesivät linnut voivat taantua tai kuolla sukupuuttoon. Todennäköisesti myös merijäästä riippuvaiset lajit, kuten jääkarhu (Ursus maritimus), pingviinit, sarvivalas (Monodon monoceros) ja kuplahylje (Cystophora cristata) taantuvat. [4]

Arktisten alueiden maaperään on varastoitunut paljon hiiltä. Jään ja ikiroudan sulaessa sitä vapautuu runsaasti maaperästä. Myös maaperän albedo eli säteilyn heijastuskyky pienenee ja maaperä pidättää lämpöä aiempaa enemmän. Kumpikin ilmiö voimistaa ilmaston lämpenemistä. Kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyessä osa hiilestä voi varastoitua uudestaan etelästä leviävään tundrakasvillisuuteen. [4] Napajäiden sulaminen vapauttaisi meriin mannerjäätiköihin varastoituneen makean veden, joka on 67,2 % maapallon kaikesta makeasta vedestä [12].

Vuoristoissa elämä siirtyy ylöspäin kohti huippuja

Vuoristoalueilla ilmasto on lämmennyt toistaiseksi keskimääräistä voimakkaammin [3]. Lämpenemisen seurauksena vuoristojen jäätiköt ovat jo alkaneet sulaa mm. Kiinassa, Chilessä, Kolumbiassa ja Alpeilla. Metsänrajan sekä vuoristokasvillisuuden on havaittu siirtyneen ylemmäs vuoristojen rinteillä. Näiden trendien uskotaan jatkuvan tulevaisuudessa. [4]

Lisääntyvä kuivuus tulee todennäköisesti hillitsemään kasvillisuuden siirtymistä ylöspäin vuoristossa. Vuoristojen trooppiset sumumetsät ovat erityisen herkkiä kuivumiselle ja veden virtauksen muutoksille. Useat niissä elävät eliöt voivat taantua. [3]

Eristyneisyytensä ja pienilmastojensa suuren lukumäärän vuoksi vuoristoissa elää paljon kotoperäisiä lajeja ja luonnon monimuotoisuus on monin paikoin suurta. Lajiston leviämismahdollisuudet ovat rajoitetummat kuin tasamaalla eivätkä lajit pysty loputtomiin siirtymään ylemmäs vuoristossa ilmastovyöhykkeiden perässä. Tämän takia ilmastonmuutos voi tuoda mukanaan useiden lajien sukupuuttoja. [3] Useiden tekijöiden yhteisvaikutus aiheuttaa sukupuuttoja ja arviolta 67 % Väli-Amerikan kotoperäisistä sammakoista on hävinnyt ilmastonmuutoksen myötä vuoristoisilla alueilla yleistyneiden sienitautien takia [13].

Vuoristoalueet tarjoavat ihmisyhteisöille tärkeitä ekosysteemipalveluita. Monilla vuoristoalueilla maaperään on sitoutunut runsaasti hiiltä, joka voi vapautua ilmaston lämmetessä. [4] Vuoristot ovat myös tärkeässä asemassa veden kierrossa. Vuoristojen lumeen ja jäähän on varastoituneena noin 2,8 % maapallon makeasta vedestä ja sateen mukana vuoristoihin tulevat vedet voivat muodostaa 60-95 % ympäröivien alueiden makeasta vedestä [12] [14]. Vuoristojäätiköiden sulamisvedet ovat tärkeitä erityisesti hyvin kuivilla alueilla, kuten Araljärvellä [15]. Ekosysteemien muutokset uhkaavat näiden palveluiden säilymistä. [4]

Suot - tasapainottelua hiilen nielun ja lähteen välillä

Suot sijaitsevat alueilla, joissa sadanta on suurempaa kuin haihtuminen. Ilmaston lämpeneminen ja sateisuuden muutokset vaikuttavat soiden kannalta tärkeään vesitalouteen. Toisilla alueilla sateisuus kasvanee, mutta suuri osa soista tulee kärsimään ajoittain voimakkaasta kuivuudesta ja tulipaloista. Tämän vuoksi soiden maantieteellinen sijainti ja lajisto tulevat todennäköisesti muuttumaan. [16]

Lämpötilan nousu lisää soiden kasvibiomassan tuottoa. Veden pinnan laskun myötä myös eloperäisen aineksen hajotusprosessit nopeutuvat turvekerroksessa. Tämä lisää hiilidioksidin ja metaanin vapautumista ja vähentää hiilen kertymistä turvekerrokseen. Toisaalta, jos kuivuminen on huomattavaa, metaanin vapautuminen vähenee. Kolmannes maaekosysteemien varastoimasta hiilestä on soissa [17] ja ilmastonmuutos voi muuttaa suot hiilinieluista hiilen lähteiksi. [4] [16]

Vesitalouden muutokset ja metsänrajan siirtyminen kohti napoja voi lisätä avosoiden metsittymistä, mikä pienentää soiden kykyä heijastaa valosäteilyä [16]. Merenpinnan nousu hävittää merenrantasoita ja -kosteikkoja erityisesti alavilla alueilla. Lämpötilan nousun vuoksi linnustoltaan monimuotoiset palsasuot tulevat todennäköisesti katoamaan Pohjois-Euroopasta. [4] Ikiroudan sulaminen arktisella alueella voi monin paikoin saada aikaan uusien soiden tai kosteikoiden muodostumista [18]. Muun muassa kuivatus turvetuotantoa tai metsänkasvatusta varten ja ylilaidunnus tekevät suot haavoittuvaisiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksille [16].

Makean veden vesistöt ja kosteikot - muutoksia perustuotantoon ja ekosysteemipalveluiden tarjontaan

Vesistöjen hydrologia, abioottiset prosessit ja eliöyhteisöt voivat muuttua sadannan ja lämpötilan muutoksien takia. Monet pienet vesistöt saattavat kuivua kuten on jo käynyt Yhdysvalloissa Yellowstonessa, jossa pysyvästi kuivien lampien määrä nelinkertaistui 16 vuoden aikana. [19]

Vesipatsaan lämpötilakerrostumisen mahdollinen lisääntyminen ja muutokset veden sekoittumisessa lisäävät pohjien hapettomuutta, jolloin pohjasta vapautuva fosfori rehevöittää vesiä ja heikentää niiden laatua. Kasviplanktonin ja sinilevien odotetaan runsastuvan ja tuottavuuden kasvavan ainakin viileissä vesissä. Joissain trooppisissa järvissä, kuten Itä-Afrikan Tanganjikajärvessä, on sitä vastoin havaittu perustuotannon pienentyneen. Perustuotannon muutokset vaikuttavat koko eliöyhteisöön. [3]

Vesistöjen eliöajisto tulee siirtymään kohti napoja. Kalojen ja muun vesieliöstön on jo havaittu muuttuvan esimerkiksi Ranskassa, jossa kalojen lajirunsaus, kokonaismäärä sekä lämpimien vesien lajien osuus on kasvanut [20]. Vieraslajien kilpailukyky ja saalistuspaine saattavat lisääntyä [4].

Muutokset kosteikkojen vesitasapainossa ja vähentynyt sadanta voivat muuttaa osan kosteikoista maaekosysteemeiksi. Kosteikot ovat tärkeitä levähdyspaikkoja esim. muuttaville linnuille, joiden muuttoreitit vaikeutuvat, jos kosteikkoja häviää. Kosteikot myös pidättävät ravinteita ja puhdistavat vettä sekä suojelevat ympäröiviä maa-alueita tulvilta. Tulevaisuudessa tulvien runsastuminen korostaa kosteikkojen merkitystä tulvasuojelussa. [21] Ilman hiilidioksidipitoisuuden lisäys voi lisätä joidenkin kosteikkojen perustuotantoa. Osassa kosteikkoja tämä tarkoittaa kiihtyvää metaanin tuottoa hapettomissa olosuhteissa. [3]

Myös makean veden ekosysteemien tuottamat ekosysteemipalvelut, erityisesti kalastuksen ja hiilen sidonnan osalta, saattavat heikentyä. [4]

Meret ja rantavyöhykkeet - ravintoverkot ja monimuotoisuuskeskittymät vaarassa

Odotettuja muutoksia merissä ovat veden lämpötilan nousu, jäätiköiden sulaminen, happamoituminen, vähentynyt kumpuaminen, merenpinnan nousu, merivirtojen muuttuminen, aaltojen korkeuden kasvu ja muuttuvat myrskyreitit. [3]

Lämpötilannousu voi vaikuttaa useiden eliölajien runsauteen. Esimerkiksi meriajokasniittyjen (Zostera) ja niiden eliöyhteisöiden on arvioitu taantuvan. Toisaalta pintaveden lämpötilan on havaittu vaikuttavan positiivisesti joidenkin kilpikonnien, albatrossien ja hylkeiden lisääntymiseen. [4]

Merien perustuotanto voi pienentyä lähes 20 prosenttia, sillä veden lämpötilan nousu voimistaa lämpökerrostuneisuutta vesipatsaassa ja vähentää ravinteiden kumpuamista kasviplanktonin käytettäväksi. Voimakas lämpökerrostuneisuus estää sekoittumisen vesipatsaassa ja myös pohjien ja syvän veden happipitoisuus heikkenee. Tuottavuuden ja happipitoisuuden muutokset vaikuttavat plankton-, pohjaeläin- ja avoveden eliöyhteisöihin, sekä niistä riippuvaisiin petoihin, esimerkiksi valaisiin, hylkeisiin ja merilintuihin. Myös kalastus ja kalankasvatus voivat kärsiä meriekosysteemeissä tapahtuvista muutoksista. [4] [21]

Meret ovat maaekosysteemien ohella tärkein hiilen varasto ilmakehän jälkeen. Ne ovat varastoineet itseensä kolmanneksen ihmistoiminnan vapauttamasta hiilidioksidista viimeisten 200 vuoden aikana. [4] Veden lisääntyvä hiilidioksidipitoisuus happamoittaa merivettä, mikä vaikeuttaa useiden selkärangattomien eläinten, kuten korallien ja kotiloiden, kalkkitukirangan tai -kuoren rakennusta. [3] Tällä on vaikutusta näiden eliöiden runsauteen ja monimuotoisuuteen. Toiset eliöt kuitenkin hyötyvät merien happamoitumisesta. Näihin kuuluvat useat yhteyttävät eliöt kuten merilevät ja -heinät, joiden biomassa on kasvanut. [4]

Trooppisten alueiden sekä kylmän veden koralliriutat ylläpitävät merien monimuotoisimpia eliöyhteisöjä, suojaavat rantoja aallokolta ja houkuttelevat kauneudellaan turisteja. Ilmastonmuutos yhdessä saasteiden ja ihmisten käyttöpaineen kanssa tuhoaa koralliriuttoja, minkä vuoksi luonnon monimuotoisuus köyhtyy ja useita ekosysteemipalveluita menetetään. Meriveden happamoituminen ja veden lämpötilan nousu lisäävät tautien määrää ja aiheuttavat lämpöstressiä sekä korallieläinten kuolemia muun muassa niiden symbionttisen levän pakenemisen ja siitä aiheutuvan korallien vaalenemisen kautta. Vuoteen 2050 mennessä koralliriuttojen ennustetaan harvinaistuvan ja levät voivat syrjäyttää korallieläimet muun muassa Australian Isolla Valliriutalla ja Karibialla [3].

Napa-alueiden meren jääpeite on ohentunut kiihtyvää vauhtia viime vuosina ja huomattava osa ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo hävinnyt arktiselta alueelta [21]. Jääpeitteen laajuudessa on kuitenkin voimakasta vuodenaikaista vaihtelua, ja väheneminen on ollut voimakkaampaa kesällä kuin talvella. Jääpeitteen häviäminen kaventaa jäähän ja sen reunavyöhykkeeseen liittyvää runsastuottoista biomia. Perustuotannon kokonaismäärän pieneneminen vaikuttaisi koko ravintoverkkoon krilliäyriäisistä kaloihin ja niiden saalistajiin. Jääpeitteen hupeneminen vähentää meriveden suolaisuutta ja aiheuttaa eliöyhteisöiden siirtymisen kohti napoja [3].

Merenpinnan odotetaan nousevan vähintään 20-60 cm vuosisadan loppuun mennessä ja nousun jatkuvan vielä pitkään hiilidioksidipäästöjen loppumisen jälkeen. Tämä uhkaa rannikkoekosysteemien kuten erilaisen kosteikkojen, marskimaiden, merenalaisten niittyjen ja mangrovemetsien säilymistä. [21] Maailman mangrovemetsistä 10-15 % arvioidaan tuhoutuvan ilmastonmuutoksen myötä. Maailma suurin kosteikko ja mangrovemetsikkö Intian Sundarbans saattaa kadota kokonaan merenpinnan nousun ja muuttuneen makean veden virtauksen tähden. Samalla tullaan menettämään tämän monimuotoisuuskeskittymän luontoarvot ja ekosysteemipalvelut. [4]